Vitut tää mikään hyvä päivä ollu

Että mä osaan olla huono ihminen.
Tapasin kavereitani. Aluksi olikin mukavaa, mutta sitten I heitti kommentin, joka masensi mun mielen.
Ensin se valitti sitä, ettei se oo nähny poikaystäväänsä pitkään aikaan (joo, eli joskus maksiimissaan pari päivää sitten). Mä sitten älähdin siihen, että shut the fuck up (ihan vaan sen takii, että mun eksä asuu tosiaan melkeen sadan kilsan päässä ja näin sitä noin kerran kuussa). No, sitten tuli se inhottava kommentti. "Itepähän mokasit." 

Eli mä pilasin mun edellisen suhteen. Mä tein virheen. Enkä hitto vieköön edes tiedä mikä se virhe oli! Mutta mun syytä se oli joka tapauksessa.

No, toi kommentti pisti mut hiljaseks ja vähän aikaa vaan tuijotin johonkin.
Sitte I kysyi, että mitä mietit. Mä en halunnu kertoo, mut se kinu niin pitkää, et lopulta suostuin. "Itsemurhaa." 

Siihen kaatu sitten koko se hieno tunnelma. Ja taas mun takia. 

Enkö mä osaa mitään?

Vähän ton mun vastauksen jälkeen I sanoi, ettei hän jaksa enää ja lähti pois sanomatta muuta. Me muut luultiin, että se meni kotiin, mutta todellisuudessa me löydettiin se kaupasta, kun käveltiin ohi. Mä sain tosi kivan saarnan siltä. En edes muista mitä kaikkea I sanoi, mutta sen verran muistan, että kaikki oli mun syytä ja mä aiheutan muillekin pahan olon. I sanoi myös, että mun on pakko tehdä tälle asialle jotain. Se otti S:n esimerkiksi. "Mä sanoin S:llekin, että senki pitää ottaa itteään niskasta kiinni ja se teki sen. Tee säkin." 

Kaikki on aina mun syytä. Ihan kaikki ja aina.
Mä en osaa yhtään mitään. En mitään.
Mä pilaan aina kaiken. Aina.

Mä olen paska ihminen ja mä en ansaitse mitään muuta kuin kärsimystä ja tuskaa.
Mutta pitääkö mun tosiaan tehdä jotain, jotta tää loppuis, jotten mä enää tuottais pahaa oloa muillekin?

Pitäis, muttei se oo niin helppoa.
Mun ahdistus ei ihan heti katoo mihinkään.
Mä tuskin alan kohta rakastaa itteeni, tai edes pitämään itsestäni.

On tiedättekö erittäin hankalaa pitää itsestään, kun kaverit ja oma mieli sanovat kaiken olevan mun syytä.

Onko tosiaan mun syytä, että mua ahdistaa ja mä haluan kuolla?
Onko se mun syytä? 


Tuli muuten puheen aiheeks S:n tulo tänne. Se on ehkä ens viikon viikonloppuna tulossa. No, mä sitten sanoin, etten oo ihan varma, että haluunko mä nähdä sitä. I:n kommentti siihen: "Sillä on tosi vaikeeta ja sit sä et haluu ees nähä sitä." 
NO VITTU LUULEEKO SE TOSISSAAN, ETTÄ MULLA ON HELPPOA?! 

I kysyi multa tänään myös, että aionko mä kattella jotain uutta miestä mulle ens vuonna.
Tuli siinä sitten mieleen, että ehkä S ei haluakaan mua enää takasin sitten ku se on saanu asiansa kuntoon.
Se tuli mieleen, koska I tietää aika paljon S:n asioista...
(Mä en kyllä varmaan pysty kattella mitään muita miehiä sillä silmällä, koska ajattelen vaan S:ää...)

Miksi kaikki on aina mun syytä? 

Haluan kuolla.