Minä

Aion nyt kertoa koko pitkän elämäntarinani. Lue, jos jaksat.

Synnyin 18.7.1995 (eli olen nyt 17-vuotias). Isäni ja äitini menivät naimisiin vähän ajan kuluttua.
Alle kolmen vuoden päästä sain pikkusiskon. Muutimme siskon syntymän jälkeen melkein heti.
Menin eskariin ja tapasin yhden harvoista hyvistä kavereistani.
Menin kouluun, ekalle luokalle.
Toisen kouluvuoden aikana joulun tienoilla muutimme taas, koska vanhempani erosivat isän juomisen ja alituisen riitelyn takia. Jouduin jättämään kaikki kaverini.
Toisen kouluvuoden kävin sitten loppuun toisessa koulussa. Sain sieltäkin kavereita muutaman, mutta eskarista tuttu kaveri pysyi parhaana kaverinani.
Kolmannen kouluvuoden jälkeen muutimme taas, koska äitini löysi uuden.
Jouduin taas vaihtaa koulua. Sain tästäkin koulusta muutaman kaverin, mutta myös yhden kiusaajan.
Eskarista tutun kaverin ja mun välit heikkenivät koko ajan, ja nyt emme oikeastaan ole enää kuin tuttuja.
Kuudennella luokalla minulla oli kaveriporukka, johon kuului hyvä kaverini (jota kutsun A:ksi), toinen kaveri (jota kutsun B:ksi) ja kiusaajani (jota kutsun vain kiusaajaksi).
Hengailimme paljon yhdessä, mutta kiusaajallani taisi olla jotain minua vastaan ja minulla jotain häntä vastaan, koska emme koskaan tulleet hyvin toimeen keskenämme.
Olin hänelle ilkeä, mutten tahallani, koska olen aina ollut suorapuheinen. Sanoin siis kaiken hänellekin suoraan, mistä hän ei ollenkaan pitänyt.
Olin myös väkivaltainen siihen aikaan. Kävin koulukuraattorin luona sen takia.
Yläasteelle lähdin yksinäni. Tiesin saavani luokalleni sekä A:n ja B:n että kiusaajan.
Seiska luokan aikana menin taas siihen samaan porukkaan mukaan. Hengailimme paljon.
Kiusaajani ei olisi halunnut minua samaan porukkaan, joten hän alkoi kiusata minua. Kiusaaminen ei ollut fyysistä vaan ennemminkin haukkumista ja piikittelyä. Se ei tuntunut heti, mutta koska sitä kesti kauan, en enää jaksanut sitä. Valitin opettajalle, joka sitten puhui kiusaajan kanssa. Kiusaaja pyysi anteeksi, mutta vähän ajan kuluttua kiusaaminen jatkui. Minä yksinkertaisesti jätin koko porukan. En enää hengaillut A:n ja B:n kanssa, enkä tietenkään kiusaajani.
Kahdeksannen luokan jälkeen oli ripari. Olimme A:n kanssa hakeneet samalle riparille silloin, kun olimme vielä kavereita. Sitten olivat välit menneet poikki. Riparille lähtöpäivää edeltävänä iltana saan A:lta viestin, jossa hän pyytää, että lopettaisimme mykkäkoulun, jotta riparilla olisi mukavampaa. Olin niin iloinen, koska A oli todella ollut hyvä ystäväni. Suostuin siis heti.
Ripari itsessään meni ihan hyvin. Konfirmaation jälkeen en kuitenkaan enää puhunut A:n kanssa. Riparillakin oli jo vaikuttanut siltä, ettei hän halunnut jutella kanssani. Välimme olivat siis kokonaan poikki.
Yhdeksännellä luokalla aloin hengailemaan toisen vähän yksinäisen tytön kanssa. Minulla oli jälleen ihan kivaa.
Lukion alussa tapasin samalla kertaa nykyisen parhaan kaverini (kutsun häntä tästä eteenpäin I:ksi) sekä ihastukseni (jota kutsun S:ksi). Meillä oli järkyttävää kolmiodraamaa, joka on vaikuttanut minuun niin paljon, että siitä kerron toisessa postauksessa.
Lukiossa minun ja I:n ympärille muodostui ihan kaveriporukka. Porukka, joka oli tukeni ja turvani ja koko elämäni.
Viime joulun jälkeen porukkamme kuitenkin hajosi. Monista syistä johtuen (kerron toisessa postauksessa) aloin ajattelemaan itsemurhaa ja itseni satuttamista. Aloitin myös viiltelemisen.
Kaverini alkoivat olla todella huolissaan minusta, joten he pakottivat minut ensin terveydenhoitajan juttusille ja sitten psykologille.

Eli siis. Nyt noin viisi kuukautta minulla on ollut todella vaikeaa. Välillä on ollut parempia hetkiä ja välillä (useinmiten) huonoja hetkiä.
Noiden huonojen hetkien takia, olen melkein menettänyt parhaan kaverini I:n ja ihastukseni S:n. Minulla ei ole enää hyviä kavereita. Ei sellaisia, joille voisin kertoa ajatuksistani ja tunteistani. Ei ketään, jota tuntuisi kiinnostavan minun tilanteeni.

Tulevaisuudesta vielä sen verran, että tässä kuussa minulla on psykologille varattu aika (jonka todella toivon auttavan). Minulla alkaa siis lukion toinen vuosi, eli valmistuisin kahden vuoden päästä. Sen jälkeen olen ajatellut meneväni yliopistoon opiskelemaan matemaattisia aineita.

En ole ajatellut kovin tarkasti, koska minusta tuntuu, että on epätodennäköistä, että elän niin kauan, että ehdin valmistua.

Ahdistukseni ja paha oloni on niin voimakasta, että tahdon vain kuolla.

Nojoo, nyt kyllä lopetan. Siinä oli siis elämäntarinani lyhennettynä. Lisää saatte kuulla jatkossa, jos teitä vain kiinnostaa.