Kolmiodraamaa

Nyt ajattelin kertoa ihan omana postauksena melkein vuosi sitten alkaneesta kolmiodraamasta.

Tutustuin samalla kertaa I:hin ja S:ään. Vietimme viikonlopun yhdessä muiden nuorien kanssa. Perjantaina näin S:n ensimmäistä kertaa. Juttelimme vain vähän (ja senkin porukassa). Ihastuin häneen. Lauantaina olin edelleen ihastunut, mutten kuitenkaan näyttänyt sitä, koska se ei kuulu tapoihini. Lauantaina illalla juttelin I:n kanssa. Hän nukkui samassa huoneessa, joten illalla oli helppo jutella kahdestaan. Huomasimme, että olimme molemmat ihastuneet S:ään.
Sunnuntaina oli sitten lähtö. Ensin aamupäivällä I ja S oli todella paljon kahdestaan ja heillä näytti olevan todella hauskaa. Lähdön aika tuli ja halasin kaikkia uusia kavereitani. Myös S:ää, joskin hyvin pikaisesti verrattuna I:n ja S:n haliin...
Olin I:n kanssa samassa koulussa ja S asuu melkein sadan kilometrin päässä meistä.
Koko seuraava viikko oli tuskaa. Kuuntelin koko viikon I:n höpötyksiä hänen ja S:n keskusteluista. I oli kertonut S:lle tykkäävänsä tästä. S oli vastannut tunteen olevan molemmin puolinen. Kun kuulin siitä, aloitin unohtamisprosessin. Yritin siis unohtaa kaikki sellaiset tunteeni S:ää kohtaan. Yritin ja onnistuin. 
Seuraavana viikonloppuna lähdimme I:n kanssa käymään S:n luona. S kertoi pullonpyörityksessä tykkäävänsä I:stä ja alkavansa seurustella hänen kanssaan, jos he eivät asuisi niin kaukana toisistaan. Luojan kiitos, olin jo unohtanut kaikki tunteeni S:ää kohtaan!

Mutta sitten tapahtui jotain käänteentekevää. S alkoikin viestitellä mulle, eikä I:lle enää niin paljon. S sanoi olevansa ihastunut minuun. Voitteko kuvitella, miltä minusta tuntui? Se oli kamalaa. I oli melkein vihainen minulle, koska S ei viestitellyt hänelle vaan minulle. Minä sen sijaan olin jo unohtanut kaikki tunteeni S:ää kohtaan, joten sanoin S:lle, ettei meistä tule kuin kavereita.
Vähän ennen joulua I löysi poikaystävän, joten luulin, että kolmiodraama olisi ohi.
Tammikuussa tai helmikuussa kokoonnuimme jälleen sillä porukalla kuin olimme olleet ensimmäisen kerran koolla. Näin taas S:n. En ollut kuullut hänestä vähään aikaan, joten en tiennyt, että hän oli alkanut seurustella. Arvatkaa vaan oliko hirveä shokki nähdä S pussailemassa kaverini kanssa? Tunsin itseni järkyttävän mustasukkaiseksi. Silloin tajusin, etteivät tunteeni S:ää kohtaan olleet kadonneet (kuten olin luullut) vaan olin vain painanut ne syrjään.
Mutta koska S seurusteli, yritin taas unohtaa tunteeni häntä kohtaan. Minä jopa hankin itselleni uuden ihastuksen.

Aloin tossa maaliskuussa jutella kauheasti S:n kanssa. Meistä tuli todella läheisiä. Minusta tuntui, että olin saanut veljen. Tai ainakin luulin niin. Oikeasti se oli puhdasta rakkautta S:ää kohtaan.
Kesäkuussa S tuli tänne. Olimme vähän aikaa kolmestaan, S, I ja minä. I:n kaikki tunteet S:ää kohtaan ei ollutkaan kadonnut vaan hän sanoikin ihastuneensa S:ään uudestaan kesäkuun tapaamiskerralla.
Minä ja S sen sijaan olimme ihastuneita toisiimme ja sen yhden päivän aikana päädyimme pussailemaankin. Kysyin silloin S:ltä ihan suoraan, että seurustellaanko me. S vastasi, että ei. Hän perusteli sitä sillä, että asuimme niin kaukana toisistamme, eikä hän halunnut kaukosuhdetta. Ymmärsin, vaikka se sattuikin tosi paljon.
Juttelimme tapaamisen jälkeen todella paljon ja ennen kuin kuukausi oli kulunut loppuun, olimme päättäneet alkaa seurustella. Olin onnellinen. Viiltelyni taukosi ja tunsin, että kaikki oli hyvin.
Heinäkuussa näimme taas. Kaikki oli hienosti.

Sitten tapahtui jotain, mitä en ollenkaan odottanut. S lakkasi puhumasta minulle. Kokonaan. Ensin olin ahdistunut sen takia, mutta vähän ajan kuluttua totuin siihen, enkä enää välittänyt. (Tottakai olin huolissani hänestä, mutta miten muka olisin voinut auttaa, kun hän ei puhunut minulle...)
Lähdin ulkomaille, joten emme olisikaan voineet jutella kunnolla.
Sitten yhtäkkiä S laittaa facebookissa vietin, että hän lopettaa mykkäkoulunsa. Olin taas riemuissani. Hetken aikaa. S ei nimittäin vieläkään puhunut minulle kunnolla.

Sitten tulin takasisin Suomeen. Olin ehtinyt olla Suomessa pari päivää (eikä S ollut vastannut puheluuni), joten lähetin S:lle viestin. Siinä kerroin, miten en kestä enää, ettei hän puhu minulle. En todellakaan kestänyt sitä enää, joten annoin hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko hän alkaisi puhua minulle tai sitten me erotaan ja yritän unohtaa hänet. Sen viikon keskiviikkona (viime viikon keskiviikkona) noin kymmenen aikaan sain sitten puhelun S:ltä. Ensin tervehdittiin ja sitten käskin S:ää selittämään kaiken. Hän alkoi luetella syitä, miksi erotaan. Me todella erosimme. Puhelun aikana S sanoi pari kertaa rakastavansa minua, ja sitten kun hän saa asiansa kuntoon, voimme yrittää uudestaan, jos vielä rakastan häntä. Puhelu päättyi siihen, että S kielsi minua viiltelemästä. "Jos viiltelet tai satutat itseäsi, osoitat vain, ettet rakasta minua." Joten en ole viillellyt sen puhelun jälkeen yhtään.

En ole tuntenut S:ää ja I:tä kuin kohta vuoden, mutta tässä vuodessa on kerennyt tapahtua niin paljon kaikkea, että minusta tuntuu kuin olisin tuntenut heidät jo muutaman vuoden.

Nyt välini S:ään ja I:hin on viilentyneet todella paljon. S ei puhu minulle, eikä vastaa viesteihini. I on sanonut, että hän on melkein vihainen minulle.

Olen siis tässä vähän ajan sisällä menettänyt poikaystäväni ja parhaan kaverini.

Yritä tässä nyt sitten olla viiltelemättä!