..

Adistaa.

Mä todella toivon, että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Mä todella toivon.

Joudun olla ihmisten kanssa ihan koko päivän. Saa nähdä miten kestän. Pinet hetket ihmisten kanssa menee, mutta koko päivä.... Huhhuh!

Mä oon ihan älyttömän iloinen, että mun blogilla on jo 16 lukijaa! En olis ikinä uskonu, että niin moni oikeesti lukis mun blogia (plus, että jos on jotain anonyymejä lukijoita...).
Mä oon tiedättekö ihan fiiliksissä teijän takia?
Ootte tärkeitä! <3

Tää päivä

Tää päivä on ollu ihan hyvä päivä. Ei oo vituttanu ihan niin paljoo. Eikä oo pahemmin ahdistanukaan.
Tuntuu jotenki siltä, etten tunne mitään. Yhtään mitään.
Jotenki tyhjä olo.

Puhuin S:n kanssa jonku pari tuntii puhelimes. Puhuttii vähän vakavia ja vähän enemmän muuta. Oli kuitenki ihan kivaa jutella sen kaa.

Se sano, että se oli ollu mulle mykkäkoulussa, koska se oli vihanen mulle. Syyksi paljastui se, etten mä tee mitään kun muut yrittää mua auttaa.
Ei se mitään. Ihan ok, että oli mulle vihanen. Ihan aiheellista.
Halusin vain tietää syyn, miksei hän puhunut minulle.

Nyt haluan vain nukkumaan. Jos vaikka saisin unta hieman aikaisemmin. Jos nukkuisin hieman enemmän kuin viime yönä.

Muistin vasta tänää, kun luin päiväkirjojani, että kiusaamiseni oli tosiaan ollu fyysistäkin. Olin sopivasti unohtanut sen, sulkenut sen mielestäni.
Ja yllätyin, että olen jo viidennellä luokalla ajatellut itsemurhaa. En todellakaan ollut muistanut sellaista.
Mulla ei tosiaan ole ollut kovin helppo elämä?!

Yksi uusi lukija! Ihanaa! <3 
Ja kohta 500 sivunkatselua! Huimaa!!

Päiväkirjamerkintöjä

Luin tässä päiväkirjojani, jotka yllättäen löysin. Valitsin muutaman (oikestaan tosi monta) kohtaa, jotka nyt kirjoitan tänne.

20.11.2006
... Mua harmittaa, kun mä oon niin väkivaltainen. Sen takia mä meen koulukuraattorin puheille. ...

7.5.2008
(Taustatietoja: Poloneesi (eli eräänlainen tanssi, jonka kutosluokkalaiset tanssivat) lähestyy. En ole vielä löytänyt paria.) ... Ei kukaan varmaan haluiskaa olla tälläsen paskapään kaa, jolla on rumat hiukset ja se kiusaa. ... Välillä musta tuntuu, että mä haluun tehdä itsarin, mut sitä en kuitenkaan tee. ... MÄ OLEN TÄYS PASKAPÄÄ! ...

9.8.2008
MIKS KAIKILLA ON (OHJELMISSA) POIKAYSTÄVÄ TAI TYTTÖYSTÄVÄ TAI JOKU JOKA TYKKÄÄ? MIKS MUL EI OO?
NO, KOSKA KUKAAN EI HALUA OLLA ILKEÄN, RUMAN JA LAPSELLISEN TYYPIN KANSSA. ...

14.1.2009
... A on aika ärsyttävä välillä ku se on välil mun hyvä kamu ja välil K:n, vaikka se (A) on sanonu et K on ihan tyhmä. Mut A ei oo mitään verrattuna K:hon. ... Sitku sille sanoo jotain "ilkeesti" läpällä ni se lyö... ...

11.6.2009
... Musta tuntuu ettei kukaan oikein hyväksy mua. ...

14.11.2010
... Mä en oo ihan varma haluisinko mä olla vielä A:n kaveri. Toisaalta mä kaipaan niitä aikoja, mutta toisaalta mä ajattelen miten paljon A tavallaan mua satutti. ...

24.1.2011
... On niin ärsyttävää ku välil tuntuu, et menee loistavasti ja sit yhtäkkii meneeki surkeesti. ...

30.1.2011
... Musta tuntuu, et mä oon ihan kauhee ihminen. Et kaikki meidän luokkalaiset vihaa mua. Ne kattoo mua ku syöpää. ...

1.7.2011
... Me lähettiin mummon ja vaarin luota eilen. ... Tultiin iskälle. Iskä otti heti pari kaljaa. Isän tyttöystävä puhu sille eka, sit se alko huutaa. Ja me pikkusiskon kanssa kuultiin jtn. Nyt mun on pakko hyväksyä se tosiasia, että iskä on alkoholisti, ku iskän tyttöystäväki sano sen. ... Iskän tyttöystävä kysy iskältä et haluuks iskä mieluummin ryypätä vai olla meidän kaa. Iskä vastas en mä tiedä. Se todellakin satutti. Ja pahasti. Musta tuntuu, että se rakastaa enemmän viinaa ku meitä. ...

7.7.2011
Mä haluun jokun joka välittää, kuuntelee, on ystävä, lohduttaa ja jolle voi kertoa kaiken. Mä kaipaan rakkautta. Se on koukuttava juttu suhteissa. Eron jälkeen mä oon ollu iha normaali, mut nyt se tuntuu siltä, että jotain puuttuu. Se ei oo kiva tunne. ...

11.7.2011
Mä vihaan itseäni, elämääni ja kaikkea. ...

26.9.2011
... S on ihana mut en tiiä miten mun pitäis suhtautua siihen... Ku I tykkää siitä, mut se ei kai I:stä. Tykkääkö S musta vai ei? Haluaako se olla mun kaveri? Haluaako se oikeasti tutustua muhun?
EN TIEDÄ!
Ei kiva... ...

4.10.2011
... I oli melkee yhes S:n kaa mut nyt S tykkääkin musta. Kaverini oli sanonut I:lle, että S on pleijeri. S sanoo, et se ei ole. APUAA! En tiiä mitä mun pitäis tosta ajatella... ...

3.3.2012 
... S:stä vielä. Must tuntuu, et en tykkää siit mut I sanoo, et mun kasvoille tullee jännä ilme aina ku S mainittaan. Outoa. Mä en meinaa ikinä vois seurustella nii kaukana asuvan kanssa... ...

19.3.2012
Vituttaa. Siinä lyhyesti ja ytimekkäästi koko päivän saldo. ... Vitutti. ... Vitutti. ... Vitutti. ... Kuuntelin Ohne Dichtä ja vittuunnuin vielä enemmän (koska Ohne Dich=Ilman Sinua). ... Suutuin ku vitutuksen määrä kasvo niin suureks. Aloin kirjottaa päiväkirjaa. Vitutus kasaantui ja sitten helpotti.
Aloin kaipaa poikaystävää. Vitutus palasi. Ajattelin koko huomista päivää. Vitutus lisääntyi.
Kohta varmaan itken itteni uneen..........
Vituttaa.
Öitä.

27.3.2012
Voi tätä vitutuksen määrää... Oon niin vihane ittelleni ku en uskalla mennä puhuu sille... Voi vittu!
Voi vitun vitun vittu!
Että oon pelkuri. Että oon tyhmä. Ja idiootti. Ja kusipää. Ja paska-aivo. Miksen vaa uskaltais ku sit mun ei tarvis olla näin vittuuntunu.......... ...

28.3.2012
... Mäen pysty olla ajattelematta sitä (Huom. Tässä en puhu S:stä, vaan sitä edeltävästä ihastuksesta.) pitkään. Mä oon jo kuvitellu meidät kävelemässä käsi kädessa koulussa, menemässä sen kevarilla johonkin, ja sillee. Ei tää voi olla muuta kuin ihastumista ja meilkein rakastumista. Haluan oikeasti tutustua siihen. ...

7.4.2012
... Mäen oo varma oonko enää niin ihastunu. Tai jotenki.... Mä kyllä kaipaan sitä ja haluun taas nähä sen, mut en tiä onko se enää mulle ku huume... ...

14.4. 2012
... Mua ärsytti niis bileis niin paljon, että pistin itteäni lujaa coktailtikulla. En niin että verta olis tullu mutta kovaa kuitenkin... ...

17.4.2012
Meidän porukka hajos. ...

27.4.2012
Juttelin tänää puhelimes kahen kaverin kaa mun tilanteesta. Ei viiltely ihan oikeesti mitään normaalia ole. Ja kaikki muut on musta huolissaan ja ne yrittää auttaa. Ne yrittää saada mut menee psykologille, mut jostain syystä en halua. En tiä miks, mut se ei vaan tunnu oikeelta vaihtoehdolt, eikä se tunnu olevan se, mitä mä haluan. ...

28.4.2012
... Kun sanoin sille (tarkoitan S:ää), et se on mulle ku veli, se vastas jotai, et se on mulle mitä mä ikinä haluun. ...

29.4.2012
...  Jotku ehkä näkee, et musta tuntuu pahalta, mut kukaan ei välitä. ...

30.4.2012
... Oon menossa torstaina taas terkalle ja saatan varata ajan psykologillekin. Mun asia on siis täysin hoidossa. ...

3.5.2012
Kävin tänää siel terkal. Se oli tosi nopee visiitti koska sanoin et mul on hyvä fiilis. Ja nii mul olikin. fiilis vaa saattaa laskee ja nousta ihan vitun nopeesti.
Väitin kavereille et kaikki on hyvin. Pakko myöntää, et valehtelin osaks. Joo, mulla on ihan hyvä fiilis... joskus. Ei lähellekään koko aikaa.
Mun itsetunto on nollassa, en tykkää ittestäni, nään vaan omat viat, tuntuu, et kukaan ei tykkää musta sillee... En vaan voi sille mitään, etten tykkää ittestäni, en ulkonäöstä, enkä luonteesta. En oo sinut itteni kanssa. ...

5.5.2012
S lähetti mulle tänää viestin, missä se kysy, et mitä mä tekisin, jos kuulisin, et se on kuollu. ... Jotenki osasin odottaa jotain tällästä, mut oli se silti aika hiton kauheeta. ...

6.5.2012
S valitti eilen, et on olemassa vaa yks kaveri joka kyselee sen fiilistä päivittäin. Hyvä sille. Mulla ei nimitäin ole ketään, joka oikeesti kyselis päivittäin mun fiilistä. ...

8.5.2012
Vee ii tee tee uu. ... (tässä kohtaa oli pitkä luettelo kaikesta, mikä ei mennyt hyvin) ... VITTU.

19.5.2012
Voi vitun vitun vittu! S ei enää haluu puhuu mun ja I:n kaa. Se oli sanonu et me vaan pahennetaan sen oloa.
Mä en pysty edes itkeä.
Mä haluun ottaa sakset käteen.
Mä oon pahentanu S:n oloa.
Mun syytä.
Missä mun sakset on?
Eilenki viiltelin.
Miksen tänäänkin? ...

23.5.2012
Mitä vittua täällä tapahtuu? Mää ei ymmärrä! Mä oon taas ihastunu (ainaki vähän) S:ään. S sano, et se tykkää musta, mut ei oo varma miten. Siis et onks se sisarellista vai jtn enemmän. ...

25.5.2012
Mä oon ihastunu S:ään. ...

25.5.2012 (myöhemmin) 
... Mä kyl tavallaan yritän peitellä näit jälkii, mut toisaalt mä nautin siitä, että muut kiinnittää muhun niin paljon huomiota. Joo, myönsin just nauttivani siitä. Tuntuuhan se pahalta, että tavallaan hyväkskäytän muit ihmisii, mut en vaan voi sille mtn. ...

30.5.2012 
... Toivoisin, et joku ymmärtäis mun tuskan, et joku rakastais ja välittäis, et jolleki vois mennä kertoo ku on huono fiilis. ...

7.6.2012
... Haluun unohtaa S:n, mutten pysty. Muistan aina ja ikuisesti eilisen päivän ihanuudet (S oli siis käyny täällä silloin).
Mä rakastan S:ää.
S sanoi, että mun pitää ettiä joku toinen täältä läheltä, mut miten voin olla jonkun toisen kanssa, jos ajattelen vaan S:ää. ...

10.6.2012
S sanoi äsken, et se tykkää musta. Jotenki surullista, et vaik me molemmat tykätään toisistamme, ei siltikään seurustella. Vitun välimatka! ...

13.6.2012 
... Koko päivän kannoin saksia taskussa ja tiedostamattani etin tilaisuutta viiltää. ...

 14.6.2012 
... Mä haluan viiltää. Mä haluan tuntea sen ihanan tutun kivun. Mä. Haluan. Satuttaa. Itteäni. Viiltelemällä.
Mut mä enn tee sitä. En tee.
Sakset olis kyl tos...
En tee. Piste. ...

16.6.2012
Mä haluan tappaa itteni. ...

21.6.2012
... Vittu mä oon läski. Helvetin ruma. Vitun pullukka. Mun pitäis laihduttaa, kaikki sanoo niin, jopa äiti.
Haluun viiltää.
Mut mulla ei oo saksii.
MIKS VITUSSA JÄTIN ne vitun sakset HIMAAN?!?! PERKELE!
Haluun ne nyt heti. Nyt. Nyt.
NYT! ...

23.6.2012
... Haluun viillellä. Haluun tuntee sen ihanan kivun. Haluun nähä oman vereni valuvan.
Oon ihan sekasin.
Haluun unohtaa kaiken. Haluun pois täst maailmast. ...

27.6.2012
... Mä en jaksa enää esittää, että kaikki on hyvin. Mä en jaksa enää. En jaksa. ...

5.7.2012
... Ton keskustelun jälkeen musta tuntuu, et mun ja I:n välissä on hemmetin syvä ja aika levee kuilu. Jotenki tuntuu, et ei me olla enää nii hyvii kavereit ku enne. Ja se tuntuu pahalta. Tosi pahalta. ...

6.7.2012
... Mä en ymmärrä, miks mä ajattelen aina kaikista ihmisistä jotain pahaa. Mä en jotenki luota kehenkään täysin, en edes S:ään tai I:hin. ...

24.7.2012
... Mä en oikeen tajua/ymmärrä, et mitä mä oikeesti tunnen. Mä en enää tiedä, puhunko totta vai valehtelenko, kun sanon asioita. Mä en enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. ...

1.8.2012
... Puhuin äsken S:n kaa.
Me erottiin.
S sano monta syytä, mut tärkein oli se, et sil ei mee hyvin...
Muiks syiks se sano, et se ei tykkää mun ajatuksest siitä, et se on mun koko maailma, ja et me ei nähä tarpeeks usein, jne.
Sit se sano viel, et sillä, etttä mä satutan itteeni, mä osotan, etten rakasta sitä.
MÄ EN SAATANA SAA PURKAA VITTU PASKAA OLOANI VIILTELEMÄLLÄ PERKELE! ...


Sellasta. Toivottavasti nautitte.

Eilen ahdisti tosi paljon.

S soitti, ihan kuin lupasikin. Se puhelu vaan pahensi mun oloa, mutten syytä siitä S:ää, koska hän sanoi vain totuuden. "Joskus sä vitutat mua ihan helvetisti." No, sitten halusin tietää, että miksi. "Koska me yirtetään auttaa sua, mutta sä et tee mitään." 
Tottahan se on. En mä mitään tee parantumisen eteen siis.
Mutta mulla on puolustuskeino. Ehkä.
Mä en näe mitään järkeä 'parantumisessa', koska tätä ahdistusta ehkä voikin lievittää, mutta miten ihmeessä muka oppisin pitämään itsestäni, tälläisestä läskistä idiootista. En mitenkään.

S sanoi, että hän ehkä soittaa tänään. Ehkä. Minä vain en ole varma haluanko puhua hänen kanssaan. Koska se vain pahentaa mun omaa fiilistä. Mutta toisaalta haluan.
Minä edelleen rakastan S:ää. Sille en vain voi mitään.

Kyllä mä sille varmaan vastaan, jos se soittaa. Jos.

Eilen illalla mietin vain itsemurhaa. Tai sen yrittämistä, koska tiedän kyllä, etten kuitenkaan onnistu siinä, ainakaan sillä keinolla, jota ajattelin.

Nukuin taas todella huonosti. Nukahdin joskus puoli yhden aikaan ja heräsin 20 yli viisi. Sen jälkeen vain makasin sängyssä silmät kiinni, mutten nukkunut.
Ihanat melkein viiden tunnin yöunet.
Ei ihme, että väsyttää.

Voisin mennä nukkumaan. Enkä herätä enää koskaan. 


Ps. Tossa edellisessä postauksessa pitäisi lukea, että "Haluan kuolla. Haluan tehdä itsemurhan.", mutta jostain syystä se loppu ei tullut siihen. Sen siitä saa, kun yrittää kännykällä kirjoittaa ja julkaista. Anteeksi.

Haluan kuolla. Haluan t

Häiritsee ja ahdistaa

Mua häiritsee nyt yks asia tosi paljon. Ja se myös ahdistaa.
Mä ajattelen aina kaikista jotain pahaa. Aina ja jokasesta.

Esimerkiksi. Yhdestä eksästäni (ei S) ajattelin, että "ei hän oikeasti minua rakasta, seksiä hän vain haluaa". Todennäköisesti tuo oli täyttä paskaa, mutta niin minä vain ajattelin.
Ja sitten. Minun mielikuvituksessani minut on raiskattu monen monta kertaa, vaikka todellisuudessa ei ainuttakaan.
Ja I:stä olen ajatellut, että "ei hän oikeasti minusta välitä, esittää vaan, kun ei kehtaa sanoa asioita suoraan".

Ja tätä tapahtuu tosi usein.
Se ahdistaa. Todella paljon.

Minusta tuntuu, että olen todella ilkeä ja paha, koska ajattelen kaikista pahaa, vaikka he oikeasti olisivat hyviä ihmisiä.

Ahdistus voimistui noiden ajatusten takia tänään.
Saa nähdä, miten jaksan olla päivän kaverini kanssa.

Eilisestä vähän ja tästä päivästä enemmän

Eilen juttelin S:n eksän L:n kanssa. L on erittäin ihana tyyppi ja on auttanut minua paljon! <3
L lupasi pyytää S:ää puhumaan minulle.
Eilen sitten S oli facebookissa onlinessa, joten lähetin sille "moi" siinä toivossa, että hän vastaisi. Ja hän vastasikin!! "Mä soitan huomen."

Eli tänään odotan sitten todella tärkeää puhelua. <3

Olen tänään myös yhden ystäväni kanssa, joka ei tiedä masennuksestani (eikä mistään siihen liittyvästä). Olemme kuitenkin olleet niin läheisiä, etten tiedä, vaikka saattaisin avautua tänään. Katsotaan.

En yhtään tiedä mihin aikaan S soittaa, joten se saattaa sattua samaan aikaan, kun olen kaverini kanssa. Toivottavasti ei, koska minusta tuntuu, että S:n ja minun puhelusta saattaa tulla pitkä...
No, sen näkee sitten.

Nyt on pieni ahdistus ja pelko päällä, muttei erityisen kamala olla.
Nyt, tällä hetkellä, on ihan hyvä olla.

Mutta saa nähdä, mitä päivä tuo tullessaan.

Oon ällö

Tai ainaki omasta mielestäni.

Mua ällöttää, ku söin äsken melkeen puol levyy suklaata.
Ennen oon pystyny syömää koko levyn tai vaikka kaks, mut nyt... En vaan pysty.

Hyi. Oon läski.

Oon kyl laihtunu muutaman kilon, ku en oo syöny paljoo mitää, mut oon silti läski. Hyi.

Oon kuvottava ja ällöttävä ja... YÖK.

Vitut tää mikään hyvä päivä ollu

Että mä osaan olla huono ihminen.
Tapasin kavereitani. Aluksi olikin mukavaa, mutta sitten I heitti kommentin, joka masensi mun mielen.
Ensin se valitti sitä, ettei se oo nähny poikaystäväänsä pitkään aikaan (joo, eli joskus maksiimissaan pari päivää sitten). Mä sitten älähdin siihen, että shut the fuck up (ihan vaan sen takii, että mun eksä asuu tosiaan melkeen sadan kilsan päässä ja näin sitä noin kerran kuussa). No, sitten tuli se inhottava kommentti. "Itepähän mokasit." 

Eli mä pilasin mun edellisen suhteen. Mä tein virheen. Enkä hitto vieköön edes tiedä mikä se virhe oli! Mutta mun syytä se oli joka tapauksessa.

No, toi kommentti pisti mut hiljaseks ja vähän aikaa vaan tuijotin johonkin.
Sitte I kysyi, että mitä mietit. Mä en halunnu kertoo, mut se kinu niin pitkää, et lopulta suostuin. "Itsemurhaa." 

Siihen kaatu sitten koko se hieno tunnelma. Ja taas mun takia. 

Enkö mä osaa mitään?

Vähän ton mun vastauksen jälkeen I sanoi, ettei hän jaksa enää ja lähti pois sanomatta muuta. Me muut luultiin, että se meni kotiin, mutta todellisuudessa me löydettiin se kaupasta, kun käveltiin ohi. Mä sain tosi kivan saarnan siltä. En edes muista mitä kaikkea I sanoi, mutta sen verran muistan, että kaikki oli mun syytä ja mä aiheutan muillekin pahan olon. I sanoi myös, että mun on pakko tehdä tälle asialle jotain. Se otti S:n esimerkiksi. "Mä sanoin S:llekin, että senki pitää ottaa itteään niskasta kiinni ja se teki sen. Tee säkin." 

Kaikki on aina mun syytä. Ihan kaikki ja aina.
Mä en osaa yhtään mitään. En mitään.
Mä pilaan aina kaiken. Aina.

Mä olen paska ihminen ja mä en ansaitse mitään muuta kuin kärsimystä ja tuskaa.
Mutta pitääkö mun tosiaan tehdä jotain, jotta tää loppuis, jotten mä enää tuottais pahaa oloa muillekin?

Pitäis, muttei se oo niin helppoa.
Mun ahdistus ei ihan heti katoo mihinkään.
Mä tuskin alan kohta rakastaa itteeni, tai edes pitämään itsestäni.

On tiedättekö erittäin hankalaa pitää itsestään, kun kaverit ja oma mieli sanovat kaiken olevan mun syytä.

Onko tosiaan mun syytä, että mua ahdistaa ja mä haluan kuolla?
Onko se mun syytä? 


Tuli muuten puheen aiheeks S:n tulo tänne. Se on ehkä ens viikon viikonloppuna tulossa. No, mä sitten sanoin, etten oo ihan varma, että haluunko mä nähdä sitä. I:n kommentti siihen: "Sillä on tosi vaikeeta ja sit sä et haluu ees nähä sitä." 
NO VITTU LUULEEKO SE TOSISSAAN, ETTÄ MULLA ON HELPPOA?! 

I kysyi multa tänään myös, että aionko mä kattella jotain uutta miestä mulle ens vuonna.
Tuli siinä sitten mieleen, että ehkä S ei haluakaan mua enää takasin sitten ku se on saanu asiansa kuntoon.
Se tuli mieleen, koska I tietää aika paljon S:n asioista...
(Mä en kyllä varmaan pysty kattella mitään muita miehiä sillä silmällä, koska ajattelen vaan S:ää...)

Miksi kaikki on aina mun syytä? 

Haluan kuolla. 

Voisitteko?

Ootte varmaan huomannu, että jokaisen tekstin jälkeen on sellanen kohta kun "Toiminnot".

Voisitteko olla niin kivoja ja laittaa rastin kohtaan "luin", jos olette lukeneet sen tekstin? 

Haluisin nimittäin tietää, että kuinka moni lukee minkäkin tekstin.

Tehkää se, jos se ei ole liikaa vaadittu.

Ootte rakkaita! <3

Iloinen&Surullinen

Ensiksi kiitos kaikille lukijoille, uusille ja vanhoille!! <3
Te merkitsette minulle todella paljon!

Eilen sitten taas satutin itseäni. Päinoin lasinsirulla vasemman käden ranteeseen. Se sattui, vaikkei verta tullut tarpeeksi.

Tollanen pieni haava... Ja liian vähän verta.

Ja tässä on se rakas lasinsiru. <3

Tänään näen I:tä ja kahta muuta kaveriani.
Minusta vain tuntuu, etteivät hekään oikeasti minua haluisi nähdä, mutteivät uskalla sanoa ei... En tiedä.

Epätietoisuuus. Se vitun paska asia.

Toivottavasti tästä päivästä tulee hyvä (tai edes siedettävä) päivä.

Toivon todella niin.

Hei ihan totta!

En voi uskoo tätä! Mun blogilla on 9 lukijaa!!!!!!!!!
En olis ikinä uskonu, että saan yhtäkään.
Ketä nyt mun elämä kiinnostaisi?
Mutta silti!!

Kiitos teille kaikille lukijoille ihan kauheesti!! <3
Tää merkitsee mulle niiin paljon! 

Pelkään

Tajusin just yhen asian.
S kielsi minua viiltelemästä. "Jos viiltelet, osoitat vain, ettet rakasta minua."
Mä viiltelin eilen...
...
...
...
...
Entä jos S suuttuu minulle?
...
...
...
...

"Olisi ihan oikein jos suuttuisi. Ei sulle kukaan halua olla kiltti. Kaikki vihaa sua, senkin paskiainen." 

"Mutta sittenhän mä voisin ihan hyvin tehdä sen itsemurhan?"

"Tottakai voisit. Ongelma on vaan, että sä olet niin pelkuri, ettet sä uskalla."

"Nii... Se on kyllä totta..."

"Mutta Emily, eihän sinua kaikki vihaa." 

"Ai miten niin?"

"No, mieti vaikka äitiäsi. Ei hän sinua vihaa, hän rakastaa sinua." 

"Niin... Mutta se onkin mun äiti. Se on eri asia. Kaikki muut mua sitten vihaakin."

"No niin vihaa! Äitis on vaan niin sekasin, että se luulee, että se rakastaa sua!" 

"Älä nyt saatana hauku MUN äitiä!!"

"Älä hiilly. En mä sitä pahalla tarkottanu. Ja vaikka sun äitis sua rakastaiski, kukaan muu ei rakasta."

"Hei, Emily. Muistatko viime puhelun S:n kanssa?"

"En mä sitä unohtaa voi..."

"Muistatko minkä lauseen S toisti kaksi kertaa?"

"Minä rakastan sinua..."

"S valehtelee!"

"Niin varmaan valehteleekin, koska kukaan ei voi pitää minusta."

"Kerro kaikki asiat, joista pidät itsessäsi? Ulkonäössäsi tai luonteessasi."

"No... Mulla on kivan väriset silmät ja hiukset. Ja mä tykkään jokaisesta viiltelyjäljestä. Luonteessa... En mistään."

*huoh*

"No, onhan toikin jo jotain."

"Mikset sä vaan tapa ittees? Se olis kaikille parasta, koska sä et itsekään pidä ittestäs."

"Nii...  Kai se olis paras vaihtoehto..."

Pelkään, että S suuttuu minulle. Pelkään, että hän alkaa vihaamaan minua (jollei jo vihaa). Pelkään, että hän tekee jotain pahaa itselleen.
Pelkään aina pahinta.

Miksei tämä lopu koskaan?

Vihaan itseäni. 

En osaa tehdä mitään oikein. 

Kuinka kauan minun pitää vielä kestää tätä tuskaa? 

Tein taas masennustestin. Tiedän, tein edellisen vasta vähän aikaa sitten, mutta tahdon oikeasti tietää, olenko masentunut vai en. 

Tällä kertaa tulos oli 56.

Ajattelin viillellä tänään. Ajattelin, että painan saakeli niin vitun lujaa sillä lasinsirulla ranteeseen. Niin, että tulee verta. Mieluiten paljon. Jos vaikka osuisin johonkin tärkeään suoneen. Voisin kuolla! 

Tuskin pystyn painaa niin lujaa. Olen niin paska. Pelkuri.

Eilinen....

Ensiksi kiitos kaikille lukijoilleni!! En olis ikinä uskonut, että saan lukijoita ylipäätään. Kiitos! <3
Ja erityiskiitos vielä Elsulle, joka mainosti blogiani blogissaan!! Kiitos!! <3

Eilisestä tosiaan.

Olen taas pilannut kaiken. Eräs tuttuni löysi blogini ja tajusi, että sitä kirjoittaa minä. No, ei siinä vielä mitään. Mun blogissa lukee eräs asia, jota ei S:n pyynnöstä ole tutulleni kerrottu. No, nyt tuttuni tietää.
Odotan vain sitä, että S huomaa viestini, jossa kerroin, että asia on tuttuni tiedossa. Koska minun syytänihän se on, että hän tietää. Toivon vain, ettei S kovin paljon suuttuisi, koska sitten minulla ei olisi enää mitään toivoa (onko sitä nytkään?) saada häntä takaisin.

Tunsin joka tapauksessa itseni eilen todella, todella paskaksi ihmiseksi (niinkuin oikeastaan koko ajan). Halusin rangaista itseäni, koska olin taas pilannut kaiken. Otin siis esiin tätä varten säästetyn lasinsirun ja viiltelin.

Olen tiedättekös aika vitun säälittävä. Viiltelyjälkeni eivät ole pahoja, eikä niitä ole edes tarpeeksi. Olen vaan niin paska, etten osaa edes viillellä kunnolla.
Katsokaa vaikka:

Vasen reisi

Oikea reisi

Ja sitä paitsi. Tuttuni sanoi tänään, että onneksi maseunnustestin tulokset ovat minulla niin "alhaiset". Vittu. Ihan oikeesti. Olenko tosiaan niin paska, että uskottelen itselleni, että olen masentunut, vaikka minulla on "alhaiset" masennustestin tulokset.
Olenko siis terve vai kärsinkö masennuksesta?
En saakeli tiedä!

Tein äsken sen saman masennustestin uudestaan. Nyt sain tulokseksi 54. Yli 17 viittaa masennukseen ja yli 30 vaikeaan masennukseen. (http://www.xestia.net/testit/bdi.php)
Onko minulla masennus vai ei?!


En ymmärrä, miten tulen selviämään. Minusta tuntuu, etten koskaan saa enää olla onnellinen. Enkä todellakaan ansaitsekaan olla onnellinen.
Mutta onko minun järkeä elää, jos elämäni on pelkkää tuskaa?
Välittäisikö kukaan, jos tekisin itsemurhan?

"Ei, ei kukaan välittäisi. You are nothing. Nothing, you see."

Olisko kenelläkään mielessä mitään helppoa tapaa tehdä itsemurha?

Keskustelua with my mind

"Mitäs jos mä oon ihan oikeesti aiheuttanu S:lle sen pahan mielen?"

"No totta helvetissä olet!" 

"Nii... Entä jos mä vaan pahennan koko ajan tilannetta? Entä jos S:n fiilis laskee joka kerta, kun yritän tavottaa sitä?"

"Tietenkin sä pahennat sen oloa! Ethän sä, vitun läskipaska, osaa tehdä muuta ku olla kiusaks ja häiritsemässä!" 

"Nii... Totta... ... ... ... Mut ansaitsenko mä ihan tosi tän mun ahdistuksen ja pahan olon?"

"Sä oot kuule, Emily, sen verran paska ihminen, että sä et ansaitse mitään hyvää. Eli ahdistus on sulle ihan oikein!"

"Niin kai sitten..."

"Hei, Emily. Sä ansaitset kipua, joten mene ja ota lasinsiru ja VIILTELE! Sä olet säästänyt sitä lasinsirua ihan sitä varten! Vai ootko sä niin paska, ettet sä pysty edes VIILLELLÄ?!"

"En ole! En varmasti ole!"

"Nyt, Emily, lopeta. Sä et viiltele. Muista, mitä S sanoi. 'Jos sä viiltelet, sä osotat, ettet sä rakasta mua.' Muistatko?"

"Muistan."

"No, rakastatko sä S:ää?"

"Joo. Rakastan."

"No älä sitten jumalauta viiltele!!" 

"No, en kai sitten..."

"Kyllä saakeli viiltelet! Oot ansainnut kipua!" 

"Nii..."

"No, mikset mene ja viiltele?" 

"Koska... Koska..."

"Sä taidat tosiaan olla niin paska ihminen, ettet edes pysty viillellä..." *huoh*

"Kai mä sitten olen..."

Miksei tämä lopu koskaan?

Asiat, jotka...

...vaikuttavat minuun (negatiivisella tavalla):
- isäni on alkoholisti
- vanhempani ovat eronneet
- minulla on vähän kavereita
- erosin juuri pojasta (S:stä), joka rakastaa minua, ja jota minä rakastan
- paras kaverini (I) on vihainen minulle (ainakin vähän)
- vihaan itseäni ja kaikkea, mitä teen tai sanon
- ketään ei tunnu kiinnostavan, mitä minulle kuuluu
- olen epäsosiaalinen, joten en ystävysty helposti -> en saa kavereita
- elämäni tärkeimmällä henkilöllä (S:llä) on masennus, joten hänellä ei mene hyvin
- S ei puhu minulle

Lisäksi pienet arjen tapahtumat (jotka ovat tosiaan pieniä) kuten riidat ja läpällä heitetyt "pilkat", jne.

Nyt ei heti tule mieleen muuta...

Taidan muuten sairastaa masennusta... Ainakin masennustestit väittävät niin. Viime masennustestistä, jonka tein, tuli tulokseksi 48, kun yli 30 viittaa vaikeaan masennukseen. 

Kolmiodraamaa

Nyt ajattelin kertoa ihan omana postauksena melkein vuosi sitten alkaneesta kolmiodraamasta.

Tutustuin samalla kertaa I:hin ja S:ään. Vietimme viikonlopun yhdessä muiden nuorien kanssa. Perjantaina näin S:n ensimmäistä kertaa. Juttelimme vain vähän (ja senkin porukassa). Ihastuin häneen. Lauantaina olin edelleen ihastunut, mutten kuitenkaan näyttänyt sitä, koska se ei kuulu tapoihini. Lauantaina illalla juttelin I:n kanssa. Hän nukkui samassa huoneessa, joten illalla oli helppo jutella kahdestaan. Huomasimme, että olimme molemmat ihastuneet S:ään.
Sunnuntaina oli sitten lähtö. Ensin aamupäivällä I ja S oli todella paljon kahdestaan ja heillä näytti olevan todella hauskaa. Lähdön aika tuli ja halasin kaikkia uusia kavereitani. Myös S:ää, joskin hyvin pikaisesti verrattuna I:n ja S:n haliin...
Olin I:n kanssa samassa koulussa ja S asuu melkein sadan kilometrin päässä meistä.
Koko seuraava viikko oli tuskaa. Kuuntelin koko viikon I:n höpötyksiä hänen ja S:n keskusteluista. I oli kertonut S:lle tykkäävänsä tästä. S oli vastannut tunteen olevan molemmin puolinen. Kun kuulin siitä, aloitin unohtamisprosessin. Yritin siis unohtaa kaikki sellaiset tunteeni S:ää kohtaan. Yritin ja onnistuin. 
Seuraavana viikonloppuna lähdimme I:n kanssa käymään S:n luona. S kertoi pullonpyörityksessä tykkäävänsä I:stä ja alkavansa seurustella hänen kanssaan, jos he eivät asuisi niin kaukana toisistaan. Luojan kiitos, olin jo unohtanut kaikki tunteeni S:ää kohtaan!

Mutta sitten tapahtui jotain käänteentekevää. S alkoikin viestitellä mulle, eikä I:lle enää niin paljon. S sanoi olevansa ihastunut minuun. Voitteko kuvitella, miltä minusta tuntui? Se oli kamalaa. I oli melkein vihainen minulle, koska S ei viestitellyt hänelle vaan minulle. Minä sen sijaan olin jo unohtanut kaikki tunteeni S:ää kohtaan, joten sanoin S:lle, ettei meistä tule kuin kavereita.
Vähän ennen joulua I löysi poikaystävän, joten luulin, että kolmiodraama olisi ohi.
Tammikuussa tai helmikuussa kokoonnuimme jälleen sillä porukalla kuin olimme olleet ensimmäisen kerran koolla. Näin taas S:n. En ollut kuullut hänestä vähään aikaan, joten en tiennyt, että hän oli alkanut seurustella. Arvatkaa vaan oliko hirveä shokki nähdä S pussailemassa kaverini kanssa? Tunsin itseni järkyttävän mustasukkaiseksi. Silloin tajusin, etteivät tunteeni S:ää kohtaan olleet kadonneet (kuten olin luullut) vaan olin vain painanut ne syrjään.
Mutta koska S seurusteli, yritin taas unohtaa tunteeni häntä kohtaan. Minä jopa hankin itselleni uuden ihastuksen.

Aloin tossa maaliskuussa jutella kauheasti S:n kanssa. Meistä tuli todella läheisiä. Minusta tuntui, että olin saanut veljen. Tai ainakin luulin niin. Oikeasti se oli puhdasta rakkautta S:ää kohtaan.
Kesäkuussa S tuli tänne. Olimme vähän aikaa kolmestaan, S, I ja minä. I:n kaikki tunteet S:ää kohtaan ei ollutkaan kadonnut vaan hän sanoikin ihastuneensa S:ään uudestaan kesäkuun tapaamiskerralla.
Minä ja S sen sijaan olimme ihastuneita toisiimme ja sen yhden päivän aikana päädyimme pussailemaankin. Kysyin silloin S:ltä ihan suoraan, että seurustellaanko me. S vastasi, että ei. Hän perusteli sitä sillä, että asuimme niin kaukana toisistamme, eikä hän halunnut kaukosuhdetta. Ymmärsin, vaikka se sattuikin tosi paljon.
Juttelimme tapaamisen jälkeen todella paljon ja ennen kuin kuukausi oli kulunut loppuun, olimme päättäneet alkaa seurustella. Olin onnellinen. Viiltelyni taukosi ja tunsin, että kaikki oli hyvin.
Heinäkuussa näimme taas. Kaikki oli hienosti.

Sitten tapahtui jotain, mitä en ollenkaan odottanut. S lakkasi puhumasta minulle. Kokonaan. Ensin olin ahdistunut sen takia, mutta vähän ajan kuluttua totuin siihen, enkä enää välittänyt. (Tottakai olin huolissani hänestä, mutta miten muka olisin voinut auttaa, kun hän ei puhunut minulle...)
Lähdin ulkomaille, joten emme olisikaan voineet jutella kunnolla.
Sitten yhtäkkiä S laittaa facebookissa vietin, että hän lopettaa mykkäkoulunsa. Olin taas riemuissani. Hetken aikaa. S ei nimittäin vieläkään puhunut minulle kunnolla.

Sitten tulin takasisin Suomeen. Olin ehtinyt olla Suomessa pari päivää (eikä S ollut vastannut puheluuni), joten lähetin S:lle viestin. Siinä kerroin, miten en kestä enää, ettei hän puhu minulle. En todellakaan kestänyt sitä enää, joten annoin hänelle kaksi vaihtoehtoa; joko hän alkaisi puhua minulle tai sitten me erotaan ja yritän unohtaa hänet. Sen viikon keskiviikkona (viime viikon keskiviikkona) noin kymmenen aikaan sain sitten puhelun S:ltä. Ensin tervehdittiin ja sitten käskin S:ää selittämään kaiken. Hän alkoi luetella syitä, miksi erotaan. Me todella erosimme. Puhelun aikana S sanoi pari kertaa rakastavansa minua, ja sitten kun hän saa asiansa kuntoon, voimme yrittää uudestaan, jos vielä rakastan häntä. Puhelu päättyi siihen, että S kielsi minua viiltelemästä. "Jos viiltelet tai satutat itseäsi, osoitat vain, ettet rakasta minua." Joten en ole viillellyt sen puhelun jälkeen yhtään.

En ole tuntenut S:ää ja I:tä kuin kohta vuoden, mutta tässä vuodessa on kerennyt tapahtua niin paljon kaikkea, että minusta tuntuu kuin olisin tuntenut heidät jo muutaman vuoden.

Nyt välini S:ään ja I:hin on viilentyneet todella paljon. S ei puhu minulle, eikä vastaa viesteihini. I on sanonut, että hän on melkein vihainen minulle.

Olen siis tässä vähän ajan sisällä menettänyt poikaystäväni ja parhaan kaverini.

Yritä tässä nyt sitten olla viiltelemättä!

Minä

Aion nyt kertoa koko pitkän elämäntarinani. Lue, jos jaksat.

Synnyin 18.7.1995 (eli olen nyt 17-vuotias). Isäni ja äitini menivät naimisiin vähän ajan kuluttua.
Alle kolmen vuoden päästä sain pikkusiskon. Muutimme siskon syntymän jälkeen melkein heti.
Menin eskariin ja tapasin yhden harvoista hyvistä kavereistani.
Menin kouluun, ekalle luokalle.
Toisen kouluvuoden aikana joulun tienoilla muutimme taas, koska vanhempani erosivat isän juomisen ja alituisen riitelyn takia. Jouduin jättämään kaikki kaverini.
Toisen kouluvuoden kävin sitten loppuun toisessa koulussa. Sain sieltäkin kavereita muutaman, mutta eskarista tuttu kaveri pysyi parhaana kaverinani.
Kolmannen kouluvuoden jälkeen muutimme taas, koska äitini löysi uuden.
Jouduin taas vaihtaa koulua. Sain tästäkin koulusta muutaman kaverin, mutta myös yhden kiusaajan.
Eskarista tutun kaverin ja mun välit heikkenivät koko ajan, ja nyt emme oikeastaan ole enää kuin tuttuja.
Kuudennella luokalla minulla oli kaveriporukka, johon kuului hyvä kaverini (jota kutsun A:ksi), toinen kaveri (jota kutsun B:ksi) ja kiusaajani (jota kutsun vain kiusaajaksi).
Hengailimme paljon yhdessä, mutta kiusaajallani taisi olla jotain minua vastaan ja minulla jotain häntä vastaan, koska emme koskaan tulleet hyvin toimeen keskenämme.
Olin hänelle ilkeä, mutten tahallani, koska olen aina ollut suorapuheinen. Sanoin siis kaiken hänellekin suoraan, mistä hän ei ollenkaan pitänyt.
Olin myös väkivaltainen siihen aikaan. Kävin koulukuraattorin luona sen takia.
Yläasteelle lähdin yksinäni. Tiesin saavani luokalleni sekä A:n ja B:n että kiusaajan.
Seiska luokan aikana menin taas siihen samaan porukkaan mukaan. Hengailimme paljon.
Kiusaajani ei olisi halunnut minua samaan porukkaan, joten hän alkoi kiusata minua. Kiusaaminen ei ollut fyysistä vaan ennemminkin haukkumista ja piikittelyä. Se ei tuntunut heti, mutta koska sitä kesti kauan, en enää jaksanut sitä. Valitin opettajalle, joka sitten puhui kiusaajan kanssa. Kiusaaja pyysi anteeksi, mutta vähän ajan kuluttua kiusaaminen jatkui. Minä yksinkertaisesti jätin koko porukan. En enää hengaillut A:n ja B:n kanssa, enkä tietenkään kiusaajani.
Kahdeksannen luokan jälkeen oli ripari. Olimme A:n kanssa hakeneet samalle riparille silloin, kun olimme vielä kavereita. Sitten olivat välit menneet poikki. Riparille lähtöpäivää edeltävänä iltana saan A:lta viestin, jossa hän pyytää, että lopettaisimme mykkäkoulun, jotta riparilla olisi mukavampaa. Olin niin iloinen, koska A oli todella ollut hyvä ystäväni. Suostuin siis heti.
Ripari itsessään meni ihan hyvin. Konfirmaation jälkeen en kuitenkaan enää puhunut A:n kanssa. Riparillakin oli jo vaikuttanut siltä, ettei hän halunnut jutella kanssani. Välimme olivat siis kokonaan poikki.
Yhdeksännellä luokalla aloin hengailemaan toisen vähän yksinäisen tytön kanssa. Minulla oli jälleen ihan kivaa.
Lukion alussa tapasin samalla kertaa nykyisen parhaan kaverini (kutsun häntä tästä eteenpäin I:ksi) sekä ihastukseni (jota kutsun S:ksi). Meillä oli järkyttävää kolmiodraamaa, joka on vaikuttanut minuun niin paljon, että siitä kerron toisessa postauksessa.
Lukiossa minun ja I:n ympärille muodostui ihan kaveriporukka. Porukka, joka oli tukeni ja turvani ja koko elämäni.
Viime joulun jälkeen porukkamme kuitenkin hajosi. Monista syistä johtuen (kerron toisessa postauksessa) aloin ajattelemaan itsemurhaa ja itseni satuttamista. Aloitin myös viiltelemisen.
Kaverini alkoivat olla todella huolissaan minusta, joten he pakottivat minut ensin terveydenhoitajan juttusille ja sitten psykologille.

Eli siis. Nyt noin viisi kuukautta minulla on ollut todella vaikeaa. Välillä on ollut parempia hetkiä ja välillä (useinmiten) huonoja hetkiä.
Noiden huonojen hetkien takia, olen melkein menettänyt parhaan kaverini I:n ja ihastukseni S:n. Minulla ei ole enää hyviä kavereita. Ei sellaisia, joille voisin kertoa ajatuksistani ja tunteistani. Ei ketään, jota tuntuisi kiinnostavan minun tilanteeni.

Tulevaisuudesta vielä sen verran, että tässä kuussa minulla on psykologille varattu aika (jonka todella toivon auttavan). Minulla alkaa siis lukion toinen vuosi, eli valmistuisin kahden vuoden päästä. Sen jälkeen olen ajatellut meneväni yliopistoon opiskelemaan matemaattisia aineita.

En ole ajatellut kovin tarkasti, koska minusta tuntuu, että on epätodennäköistä, että elän niin kauan, että ehdin valmistua.

Ahdistukseni ja paha oloni on niin voimakasta, että tahdon vain kuolla.

Nojoo, nyt kyllä lopetan. Siinä oli siis elämäntarinani lyhennettynä. Lisää saatte kuulla jatkossa, jos teitä vain kiinnostaa.

The aloitus

Tein uuden blogin ja tässä se nyt on.

Kirjoitan anonyymisti, joten älä yritä selvittää kuka olen. Kunnioita yksityisyyttäni, kiitos!

Kirjoitan nimellä Emily Rasogir. Emily ei ole oikea nimeni, vaain tuulesta temmattu. Rasogir nyt vain sattui tulemaan, kun randomisti näpytin näppäimistöä.

Nimellä ei ole siis mitään tekemistä minun kanssani!

Tähän blogiin kirjoittelen omasta elämästäni, lähinnä omia fiiliksiä ja ajatuksia.

Seuraavassa postauksessa kerron sitten enemmän itsestäni.